“Kosketan kauneudella”

Oulussa asuva kuvataiteilija Sofia Karinen tarkastelee ympäröivää maailmaa tarkalla ja herkällä katseella.

Hänen teoksissaan arkiset näkymät, kuten maisemat, sisätilat, pöydälle jätetyt esineet ja eläimet saavat uudenlaisen elämän.

Sofialle piirtäminen ja maalaaminen ovat olleet luonteva osa elämää jo lapsuudesta lähtien

“Se on ollut minulle aina tärkeä tapa ilmaista itseäni.”

Taide on ollut läheinen osa elämää myös perheen kautta. Ranskassa hänen suvustaan löytyy kuvataiteilijoita ja keramiikan tekijöitä, kun taas Suomessa perheessä on paljon musiikin harrastajia. Ulkomaanmatkoilla museot ja taidenäyttelyt ovat tulleet hänelle tutuiksi jo nuoresta asti.

Ensimmäiset taideopintonsa Sofia suoritti lasten ja nuorten Oulun taidekoulussa. Vuonna 2021 hän aloitti opinnot Limingan taidekoulussa, jossa hän on päässyt syventämään omaa työskentelyään ja kokeilemaan erilaisia tekniikoita, kuten öljyvärimaalausta, akvarelleja ja grafiikkaa.

sofia-1×1
sofia-1×1
“Kun ihmiset pysähtyvät taiteeni äärelle,
toivon, että he kokevat iloa.”

Nuoren kuvataiteilijan inspiraatio löytyy usein aivan läheltä: ympäröivästä maisemasta, huoneesta tai arjen pienistä hetkistä

Sofia ottaa paljon valokuvia puhelimellaan ja tekee niistä luonnoksia, joista osa muotoutuu myöhemmin maalauksiksi.

”Taiteessani värit ovat keskeisessä roolissa. Niiden kautta haluan välittää sitä iloa, jota koen maalatessani.”

Erityisesti Ranskalla on merkittävä rooli hänen perheensä lisäksi myös taiteen kannalta, sillä maan upeat, kesäiset maisemat ja kaupungit ovat löytäneet tiensä myös hänen teoksiinsa.

Hän haaveilee mahdollisuudesta työskennellä taiteilijaresidenssissä uudelleen, esimerkiksi Ranskassa tai muualla Euroopassa.

”Toivon jatkavani kehittymistä taiteilijana ja työskentelyni syventämistä maalaamisen parissa. Haluan, että taiteestani loistaa positiivinen elämänasenne.”

 

Tutustu Sofian taiteeseen:

Instagram @nekoart70

www.sofiakarinen.com

 

1080×1920-sofia
1080×1920-sofia

Spektri jättää jäljen

Spektri on uusi taideohjelmamme, joka tukee nuoria taiteilijoita. Kutsuimme mukaan 6 taiteilijaa eri taiteenaloilta.

Seuraa Spektriä ja koe alueemme nykytaide.

Tutustu Spektriin